Postilaiset taistelevat työpaikkojen ja toimeentulon puolesta

22.11.2013

Postialan neuvottelut ovat jumissa. PAU ei hyväksy postityöntekijöiden ylimitoitettuja irtisanomisia ja osa-aikaistamista. PAU vaatii kokoaikatyön takaamista nykyisessä laajuudessa sekä alihankinnan ja vuokratyövoiman käytön estämistä. Liitto valmistautuu pitkään työtaisteluun.

Itella on arvioinut kirje- ja lehtimäärien alenevan puolella vuoteen 2020 mennessä. Työnantajien tutkimuslaitos ETLA:n tuoreessa raportissa todetaan lakisääteisen postipalvelun maksavan Itellalle 70–90 miljoonaa euroa vuodessa ja taloudellisen paineen johtavan 7000 työpaikan katoamiseen. Itella on ilmoittanut, ettei se tule hakemaan postilain takaamaa yleispalvelun nettokustannusten rahoitusta. Valtionyhtiö haluaa repiä kaikki säästöt massiivisilla irtisanomisilla, osa-aikaistamisilla, alihankinnalla ja vuokratyövoiman käytöllä.

Yli- ja lisätyökielto kertoo resurssivajeesta  

Itella ei kerro suunniteltua henkilöstön vähennysmäärää. PAU vaatii hallittua yt-menettelyä, jossa vähennystarve määritellään työpaikkalähtöisesti. Kolme viikkoa jatkunut yli- ja lisätyökielto on osoittanut, että postinjakelu perustuu useilla paikkakunnilla säännöllisen ylityön tekemiseen. Jos työpaikkojen resursointi olisi kunnossa, PAUn asettama ylityökielto ei näkyisi asiakkaille millään tavalla. Vaikka postinjakajat tekevät työpäivänsä täyteen, postia jää jakamatta valtavia määriä.

Liitto varautuu pitkään työtaisteluun

Postialan tes-neuvottelut jatkuvat tänään. Mikäli alan muutosturvasta ja sopeuttamispaketista ei päästä sopuun, edessä on pitkä työtaistelu. PAUn pistelakot ulottuvat jo joulukuun puolelle. Alan yli- ja lisätyökielto jatkuu toistaiseksi.

PAU pahoittelee asiakkaille työtaistelusta aiheutuvaa haittaa. Lakon ulkopuolelle jäävät kansalaisten turvallisuuteen ja terveyteen liittyvien lähetysten käsittely ja jakelu.        

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Esa Vilkuna, puh: 0400 607 946
Liittosihteeri Heidi Nieminen, puh: 050 340 3217 

Päivitetty 22.11.2013